Helsingin jääkiekkovaikuttaja – Harry ”Bogo” Bogomoloff
Kun Itä-Helsinkiin alettiin seuratasolla puuhata uutta harjoitushallia 90-luvun lopussa, oli taustalla tarve saada stadiin uusi harjoituspaikka junioreille. Vuosaaren halli oli vastikään suljettu ja jäävuoroista oli huutava pula.
Hankkeeseen lähdettiin suurin odotuksin ja intoa oli monin verroin enemmän kuin kokemusta tällaisen projektin vetämiselle. Ensimmäisten kustannuslaskelmien jälkeen pahin into alkoi laantua ja kylmä arki paljastua. Kustannusarvio tuplaantui ajateltuun, rakennuspaikan löytyminen tuntui mahdottomalta ja moni muukin asia tuntui olevan hanketta vastaan.
Varsin pian selvisi, ettei uutta hallia rakennettaisi ilman hyviä yhteistyökumppaneita jotka neuvoisivat miten asioita oikein pitää hoidella jotta päästäisiin edes alkua pidemmälle. Tässä vaiheessa päätettiin kääntyä Jääkenttäsäätiön puuhamiehen Harry Bogomoloffin puoleen, jolla on pitkä kokemus hallien rakentamisesta Helsinkiin. Olihan hänen aikaansaannoksiaan jo tuolloin Töölön, Hernesaaren ja Konalan harjoitushallit. Paloheinän hallia myös jo rakennettiin.
Bogo suhtautui hankkeeseen heti alusta alkaen myönteisesti mutta tietyllä varauksella, tosin syystäkin. Puhujia ja lupauksen antajia varmasti riitti ovelle saakka ja siihen ne luultavasti yleensä jäivätkin. Hänet saatiin kuitenkin vakuuttuneeksi että tässä ollaan tosissaan asialla ja niin saatiin hyvä oppikurssi siitä, miten ja missä järjestyksessä asioita pitää alkaa hoitaa eteenpäin pääsemiseksi.
Yhteydet kaupungin tärkeisiin päättäjiin saatiin auki ja suunnitelma alkoi pikkuhiljaa edetä. Budjettia tarkennettiin ja rahoitusvaihtoehtoja kartoitettiin, rakennuspaikkakin alkoi hahmottua ja vihdoin näytti että hanke oikeasti liikahtaa eteenpäin. Mutta valitettavasti vain näytti.
Ensimmäinen rakennuspaikka osoittautui maaperältään mahdottomaksi ja uuden rakennuspaikan etsiminen alkoi. Bogo laittoi taas itsensä peliin ja uusi paikka löytyikin pian.
Mutta jälleen törmättiin ongelmiin. Rakennuslupaa vastustettiin naapureiden taholta. Perusteluna oli mm. nuorison häiriöoleskelu alueella ja sen myötä mm. rikottujen olutpullojen lisääntyminen. Niin, tämähän on ihan normaalia jäähallien ympäristöissä!
Koska näytti siltä, että hanke tulisi erilaisten valitusprosessien vuoksi taas viivästymään, päätettiin ryhtyä etsimään taas uutta paikkaa. Eräällä toisella seuralla oli ollut oma hankkeensa vireillä jo pidemmän aikaa ja koska heillä oli katsottuna paikka Malmin Longinojalla ja jonka ei pitänyt häiritä naapureita, päätettiin alkaa neuvottelut hankkeiden yhdistämisestä. Samalla sovittiin Jääkenttäsäätiön mukaan tulemisesta hankkeeseen.
Rakennuspaikan lopullinen hyväksyntä vaati alueella toimineen kaupungin Rakennusviraston varikon siirtoa. Virastossa suhtauduttiin alkuun hieman kielteisesti mahdolliseen muuttoon mutta pienen sovittelun ja Bogon puhelun jälkeen tämäkin este poistui ja lopullinen suunnittelu käynnistyi.
Lopputuloksena on Red Devil Areena, Suomen 200:s jäähalli joka on samalla maamme suurin harjoitusjäähalli. Nykyaikaisen hallin palveluja käyttää vuosittain yli 100.000 tyytyväistä kävijää, jotka ovat kehuneet hallin valoisuutta ja ilmavuutta. Halli on parantanut huomattavasti Helsingin jääpulaa mutta tarvitsemme yhä muutaman hallin lisää jotta pääsemme edes lähelle Jääkiekkoliiton asettamaan tavoitteeseen jäähallien alueellisesta lukumäärästä käyttäjämäärä huomioiden.
Jääurheilu ja erityisesti jääkiekko on Suomen kansallisurheilulaji, näin voidaan sanoa. Joudumme jatkuvasti kilpailemaan muiden lajien kanssa harrastajista ja jotta voimme säilyttää asemamme ja taata nykypäivän palvelutason nykyisille ja uusille jäsenillemme, tarvitsemme vaikuttajia puolustamaan asemaamme kunnallisessa hallinnossa myös jatkossa.
Bogo on Jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja ja stadilaisten vankka puolustaja. Hän on myös käynnistänyt clearingjärjestelmän, mikä tasaa oikeudenmukaisesti jääkuluja kaikkien kesken. Bogo on yhdessä eräiden muiden päättäjien kanssa rohkeasti ajanut jääurheilun asiaa mm. kaupungin tukipolitiikan suhteen.
Kokoomusta edustavan Bogon panosta Helsingin jääurheilulle voidaan tuskin ohittaa ja ilman hänen peräänantamattomuuttaan ja aktiivisuuttaan Helsingin jäätilanne olisi varmasti paljon huonommassa jamassa. Tarvitsemme jatkossakin vaikuttajien tukea ja varmistaaksemme asian, meidän tulee huolehtia että ”oma miehemme” on uudelleen edustettuna Helsingin valtuustossa seuraavallakin kaudella, vaikka sitten yli puoluerajojen.
East Hockey Club ry Itä-Helsingin Kiekko ry
Olli Hämeenheimo Timo Fils
Puheenjohtaja Puheenjohtaja
Oulunkylän Kiekkokerho ry Viikingit Hockey ry
Ari Väntsi Max Buchert
Puheenjohtaja Puheenjohtaja

|